lauantai 9. syyskuuta 2017

Hyasintin hyötö joulukukaksi alkoi, jee!

Blogiyhteistö: Korpikangas Siemen-Frö 
Mahtavaa... nyt pääsin laittamaan ekan jouluhyasintin sipulin kasvamaan. Niiden hyötäminen kukkaan kannattaa aloittaa näin syyskuussa, jotta kukinta osuisi jouluksi.
Ja tosi tärkeää on valita preparoituja hyasintin sipuleita eli vain ne ehtivät joulukukiksi. Onneksi pakkausten kuvatkin kertovat jo onko ne tarkoitettu joulun ruukkukukaksi vai pihalle keväällä kukkivaksi.
Kuvan keltaiset ovat tavallisia hyasintteja, joista kasvatan pääsiäiskukkia 😊

Edit - hyvä ajankohta istuttaa sipulit on 21.9.-4.10.2017. kuun vaiheiden mukaan. Mitä aikaisemmin, niin sitä varmemmin hyasintit ehtii kukkaan jouluksi.

Hyasintin sipuleiden hyötö jouluksi:

Istuta hyasintin sipuli multaan niin, että sipulin yläosa jää selvästi näkyviin. Multa kastellaan ja ruukku viedään pimeään ja viileään (noin 7-10 astetta) vaikka kellariin tai kylmiöön.
Välillä kannattaa käydä katsomassa sipuleita. Jos multa näyttää kuivalta, sitä kastellaan pienellä vesimäärällä.
Sipuli on kellarioloissa noin 9 viikkoa. Kun sipulista kasvava uusi alku on 3-5 cm pitkä, ruukku otetaan valoon huoneenlämpöön. Edelleen kastellaan vain hyvin vähän. Hyasintti kukkii noin 3 viikon kuluttua.

Hyasintin hyötö hyasinttimaljakossa:

Koska kuun vaihe ei ole nyt paras mahdollinen istutuspuuhiin, laitoin vain yhden sipulin kasvamaan. Sipuli pääsi hyasinttimaljakkoon, josta on niin hauska seurata juurien kasvua 😊
Vanha konsti saada vesi pysymään puhtaana, on laittaa veteen hiilen paloja. Onneksi niitä löytyi vielä orkidean kasvualustapakkauksesta.

Hyasinttimaljakossa on paljon vettä, mutta vesi ei saa osua sipulin pohjaan. Aika pian juuret alkavat kasvaa... suoraan vettä kohti.
Kohta puoliin vien maljakon viileään ja pimeään, siis kellariolosuhteisiin. Ja sitten jäädään odottelemaan... 

Sain sipulit blogijuttujen tekoon Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos heille 😊

Sadeterkuin Sari

tiistai 29. elokuuta 2017

Aika tilata jouluhyasinttien, tasettien ja amaryllisten sipulit

Blogiyhteistö: Korpikangas Siemen-Frö

Nyt on hyvä aika tilata nettikaupoista jouluhyasinttien eli preparoitujen hyasinttien sipulit, sillä ne istutetaan ruukkuihin jo syyskuussa! Ihan vain pienenä muistutuksena 😊

Ja jos ei ole kellarinomaista tilaa hyasintin kasvatukseen, niin amaryllikset on hyvä vaihtoehto. Sillä ne on helppo kasvattaa kukkaan ihan asuinhuoneessakin. Samoin voimakkaasti tuoksuvat tasetit.

Erikoisimmat amaryllisten sipulit myydään nopeasti loppuun, joten ne kannattaa tilata nyt nopeasti!
Itse laitoin juuri Korpikangas Siemen-Frölle tilauksen, sillä heiltä olen saanut ison osa tämän joulublogini hyödettävistä sipuleista.

Ohjeita joulukukkien hyötämiseen eli kasvatukseen:


Näitä joulukukkien sipuleita voi löytyä myös isommista puutarhamyymälöistä.
Hyasinttien kanssa vaan kannattaa olla tarkka, että sipulit ovat preparoituja eli lämpökäsiteltyjä. Vain siten ne ehtivät kukkaan jouluksi 😊

Näin ne joulun valmistelut alkaa pikkuhiljaa, jee!

Kesäisin terveisin Sari

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Joulun suunnittelu alkaa


Viimeistään heinäkuussa alkaa joulun suunnittelu, ja yleensä jo juhannuksen tietämillä. Nyt mietin adventtikynttilöitä ja niiden alustaa, joten katselin vähän vanhoja kuvia.
Tämä iso metallilaatikko oli hyvä isoille kynttilöille. Nyt se on muuten "tuoksulaatikkona" parvekkeella.


Toisaalta kapeat kynttilät vievät vähemmän tilaa. Ne toimivat hyvin lasivadin kanssa. Hmm... ja sitten on vielä numeroiden valinta. Nuo pienet numerot viehättävät minua edelleen.
Taitaa käydä niin, että saan tehdä useamman myymäläkierroksen, ennen kuin saan päätettyä adventtikynttilät. Ja sehän sopii 😊

Joulupukin Piilopirtti


Tuli taas käytyä Joulupukin Piilopirtissä Kenkäverossa, Mikkelin Asuntomessujen ohella. Eipä taaskaan näkynyt Joulupukkia 😉
Piilopirtistä enemmän kuvia viime kesän jutusta Joulupukin Piilopirtti paljastunut!

Upeaa loppukesää ja jouluvalmistelujen lähestymistä!
Terkuin Sari

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Joulukielopenkki kukkii, jee!

Tämä meidän pihan joulukielopenkki on nyt kukassa. Se on loistojuttu, sillä se kertoo siitä, että jatkossakin nämä kielot tekevät kukkanuppuja. Nimittäin liian varjoisessa paikassa kielot eivät kuki.

Eli tämä joulukielopenkki toimii edelleen. Ja aion taas ensi jouluksi kasvattaa omat joulukielot. Se on tosi helppoa, kunhan muistaa kastelun. Ohjeet löytyvät Kieloja jouluksi.

Kielontuoksuista kesäkuun alkua!

Terveisin Sari

Ps. Kielon juuria saa kaivaa maasta ainoastaan maanomistajan luvalla. Joten näin omalla pihalla oleva joulukielopenkki on aika kätevä 😊

perjantai 19. toukokuuta 2017

Hyasintin sipulit kannattaa säästää!

Vanha sininen hyasintti kukkii nyt pienellä kukinnolla. Suloinen! Varjoisammassa paikassa kasvavat ovat vielä ihan tiukalla nupulla. Tosin nyt viikonloppuna taitavat saada oikein kasvuspurtin tässä helteessä 😊

Näin komeasti kukki vanhat jouluhyasintit keväällä 2015. Toissa talvi vähän verotti näitä hyasintteja, sillä niitä on ollut sen jälkeen vähemmän. Onneksi joka joululta tulee taas lisää sipuleita.

Kellarissa odottaa vielä parit sipulit ensi viikkoa, jolloin alkaa istutusaika kuukalenterin mukaan. Taidan laittaa ne tähän samaan kohtaan, koska hyasintit näyttävät niin pitävän tästä paikasta.

Tarkempi istutusaika näkyy Sarin puutarhat -blogin Kastelupäivät-kalenterista.

Hyasintintuoksuisin terveisin,
Sari


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Havuköynnös säilyi hyvänä vappuun asti

Yksi hyvä puoli näin viileässä keväässä on se, että havuköynnös on säilynyt kauniina tähän asti. Toki teimme sen oikeana kuun vaiheen aikana eli käytimme Kuukalenterin tietoa hyväksi. Tällöin neulaset kuulemma pysyvät vielä pidempään vihreinä. Näin se näyttää toimivan :)

Tämän havuköynnöksen teosta olikin postaus 3.12. Jouluisten havutöiden aika

Kuukalenteri ja havutyöt:

Havutöiden havut leikataan puusta kasvavan kuun aikaan, niin neulaset eivät karise niin helposti. Sama koskee joulukuusta. Ja maanomistajalta pitää olla aina lupa oksien ottamiseen ja kuusen kaatoon.

Kasvava kuu on aika, jolloin kuu kasvaa taivaalla isommaksi. No, jos taivas on pilvessä niin aina voi katsoa tavallisesta kalenterista kasvavan kuun. Eli kalenterissa olevan mustan pallukan (uusikuu) jälkeen on noin pari viikkoa kasvavaa kuuta.
Helpointa on tietysti ostaa Kuukalenteri, jossa nämä hyvät ajankohdat on selkeästi merkittynä.


Vapun jälkeen havuköynnös saa luvan siirtyä kompostiin, ja kevätkukat istutetaan ruukkuun. Sopivasti sääennustekin lupaa lämpimien päivien alkavan, jee!

Hyvää vappua!

Terkuin Sari

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Lehdetön jouluruusu talvehti ikkunalla


Tämä jouluruusu yllätti minut täysin! En olisi ikinä uskonut, että se säilyy talven yli ihan huoneen ikkunalla, ja vielä saviruukussa. Hoitona oli pelkkä merilevävedellä kastelu. Tämä on siis se, joka kukki lehdettömänä jouluna. Kuva tästä ja muistakin jouluruusuista jouluaattona.
Laitan kohta Sarin puutarhat -blogiin kuvia muista joululta säilyneistä jouluruusuista.




Nyt jouluruusu on parvekkeen viileydessä, tosin pakkasöiksi otan sen takaisin sisälle. Ja toukokuussa se pääsee pihalle, vanhojen jouluruusujen luokse puolivarjoisaan paikkaan.

Nämä joulukukat, joista on iloa pitkään, on niitä parhaimpia 😊

Jouluisin kevätterkuin Sari