keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Joulun suunnittelu alkaa...

Ihanaa! On taas aika aloittaa joulun suunnittelu. Kaivoin kätköistä viime joululta jääneet nauhat ja kävyt. Onneksi säästin männynkävyt, sillä tänä kesänä oravat söivät kaikki pihamäntyjen kävyt.

Mikä on joulun väri?

Olen edelleen vähän mieltynyt ruskeaan ja vihreään, hmm. Tai oikeastaan tämä syklaaminpunainenkin olisi aika hieno.

Saas nähdä, kun suunnitelmat etenevät, minkä värinen joulustamme tuleekaan.

Mikä tekee joulun tunnelman?

Tätä mietin jo kesällä, kun teimme heinäkuussa joulukattausta Asuntomessuille. Siellä konkreettisesti ymmärsin, että yksi tärkeimmistä joulutunnelman luojista on hämärä talven valo. Sillä vain hämärässä kynttilät ja jouluvalot tulevat esiin. Lisäksi hämärässä rauhoittuu ja tunnelma tulee jo ihan itsestäänkin.
Toki joulun tuoksut ovat tärkeitä, kuten ihanat hyasintit ja joulumausteet. Samoin joulumusiikki ja läheiset ihmiset ympärillä. Mutta vain talven hämärässä valossa tulee aito ja perinteinen joulutunnelma.

Joulukalenteri alkaa taas täällä 1.12.

Nyt se on päätetty! Pidän täällä Sarin joulublogissa taas Kukkivaa joulukalenteria. Olen ihan innoissani, pienen tauon jälkeen.
Ja jos teillä on toiveita joulukalenterin postausten suhteen, niin kertokaa ihmeessä. Otan mielelläni toiveita vastaan.

Terveisin Sari



8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että avaat joulukalenterisi. Meitä joulua ja joulun valmisteluja rakastavia on varmasti paljon.
    Ihanan värinen syklaami.
    Mukavaa ja aurinkoista syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :)Olen itsekin ihan innoissani joulukalenterista.
      Tuo syklaami on tosi veikeä, sillä sen kukat avautuvat enemmän kuin tavallisilla. Se on siis ulkosyklaami.
      Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  2. Hyvä että avaat kalenterisi jo näin aikaisin, niin hidas meikäläinenkin innostuu valmistelemaan joulua tarpeeksi ajoissa , eikä puuhastelut jää viime tippaan (Y) Odottelen uusia ideoita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ajattelin tehdä postauksenkin tuosta joulun valmistelusta ajoissa. Minusta on niin ihanaa aloittaa jouluvalmistelut pikkuhiljaa nautiskellen :)
      Katsotaan, mitä jännää uutta keksin.

      Poista
  3. tosi kiva, että avaat joulukalenterin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi palautteesta! Selvästikin viime talven pitkä tauko teki hyvää, sillä olen aivan innoissani ja pää täynnä uusi ideoita :)

      Poista
  4. Oi kukkiva joulukalenterisi on niin tervetullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta! Tällaiset ihanat kommentit lämmittävät niin mieltä.
      Nyt viikonloppuna taidan lähteä myymäläkierrokselle. Kerron siitä sitten lisää, jos löydän etsimäni :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä aina.